OHJEITA


Olemme koonneet tälle sivulle puu- ja parkettilattiaan liittyvää tietoa ja ohjeita sekä uutta lattiaa suunnitteleville että jo valmiin puulattian omistajille.

Annamme mielellämme myös henkilökohtaista opastusta ja neuvontaa puu- ja parkettilattioihin liittyvissä kysymyksissä ja ongelmatilanteissa. Voitte ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostitse tai soittamalla yhteystiedoissa näkyviin numeroihin.


Hoito ja huolto

Uusi lakkapinta on kestävä sellaisenaan; emme suosittele sen käsittelyä vahalla tai muilla suoja-aineilla, jotta lattia säilyttäisi kiiltonsa.

Jos lakkapinnassa on paikoittaisia kulumia, voidaan ne käsitellä parkettivahalla. Lattiapinta puhdistetaan normaalisti ja vahaa levitetään sienellä tai kankaalla kuluneisiin kohtiin tai koko lattian alueelta.

Öljyttyjen lattioiden käsittely voidaan uusia puhtaalle, kuivalle lattiapinnalle materiaalin valmistajan ohjeiden mukaan. Mikäli lattian pinta käsittelyn jälkeen näyttää kuivalta, öljyä ei ole lisätty riittävästi. Käsittelyn voi suorittaa tarpeen mukaan uudelleen.
Sekä vahaukseen että erityisesti öljykäsittelyyn suosittelemme ammattilaisen käyttöä, jos käsittelyistä ei ole aikaisempaa kokemusta tai materiaalikohtaista ohjeistusta saatavilla.

Puu- ja parkettilattiat voidaan pintakäsitellä uudelleen useita kertoja. Kulutuksesta ja käyttökohteesta riippuen lattiapinta uusitaan noin 10-15 vuoden välein. Käsittelyssä vanha lakka ja mahdollisesti kulunut lattian pintakerros poistetaan hiomalla, jonka jälkeen uusi lakkaaminen suoritetaan. Puulattioiden paksuus vaihtelee käytetyn materiaalin mukaan, keskimäärin lattiapinnan uusiminen hionta-lakkauksella voidaan suorittaa samalle lattialle noin 1-4 kertaa.


Siivous ja puhtaanapito

Puu- ja parkettilattian siivous on helppoa ja yksinkertaista. Yleissiivoukseen riittää imurointi, tarpeen mukaan pyyhkiminen mikrokuituliinalla tai nihkeällä lattiapyyhkeellä. Peruspuhdistukseen riittää pelkkä vesi.

Perusteellisemman siivouksen yhteydessä tai tarttuneen lian poistamiseksi voidaan käyttää kosteaa sientä tai lattiapyyyhettä. Parhaan tuloksen saamiseksi suosittelemme puulattioille tarkoitettuja tuotteita; niiden koostumus on kehitetty hellävaraiseen puhdistukseen ilman lakkapintaa vaurioittavia kemikaaleja. Myös tavallisia yleispuhdistusaineita voi käyttää, tärkeää on kuitenkin huomioida että tuotteen pH-arvo on neutraalin ja hieman emäksisen välillä.
Kaikessa puhdistuksessa tulee muistaa, ettei puulattiaa saa jättää kosteaksi seisovasta vedestä tai puhdistusnesteestä.